Mitä tehdä, jos lapseni kokee epäasiallista käytöstä urheilussa tai muussa harrastuksessaan?
Download this article in English: What to do if your child experiences inappropriate behaviour in sport or other hobby (PDF)
Juttele lapsen kanssa tapahtuneesta
Juttele lapsen kanssa tapahtuneesta – mitä on tapahtunut ja miten lapsi itse tilanteen kokee. Anna tilaa lapsen tunteille ja kokemukselle.
Jos on syytä epäillä rikosta, ota välittömästä yhteyttä poliisiin. Jos et ole varma onko syytä epäillä rikosta voit konsultoida poliisia asiassa. Neuvoa voit myös kysyä esimerkiksi Rikosuhripäivystyksestä ja Et ole yksin -palvelusta.
Ota yhteyttä lapsen valmentajaan
Ota yhteyttä lapsen valmentajaan tai harrastuksen ohjaajaan. Vaikka epäasiallisesti käyttäytynyt henkilö olisi esimerkiksi lapsen valmentaja, pyri ensin keskustelemaan aiheesta kyseisen henkilön kanssa. Kyseessä voi myös olla väärinkäsitys tai esimerkiksi lapsen kokema pettymys harjoituksissa / harrastuksessa. Tässä tapauksessa voitte yhdessä miettiä miten valmentaja / ohjaaja voisi parhaiten olla mukana tukemassa lastasi asiassa.
Valmentajat / ohjaajat ovat sitoutuneet kaikkia lapsia kunnioittavaan kohteluun, ja samalla sinä vanhempana olet sitoutunut kunnioittavaan kohteluun työntekijöitä kohtaan. Anna aina palaute rauhallisesti, jolloin se on myös helpompi vastaanottaa. Jos lapsi kokee huonoa kohtelua muiden urheilijoiden / harrastuksessa mukana olevien taholta, on valmentaja / ohjaaja vastuussa puuttumaan huonoon kohteluun. Et ole yksin-sivuilla on ohjeita valmentajille / ohjaajilla kuinka puuttua kiusaamiseen ja häirintään. Voit käyttää apuna näitä ohjeita, kun keskustelet siitä, miten kiusaamiseen puututaan.
Joskus valmentajan / ohjaajan puuttuminen asiaan ei riitä, ja tilanteet vaativat tarkempaa selvittämistä. Kyseessä voi esimerkiksi olla tilanne, jossa valmentaja / ohjaaja itse käyttäytyy epäasiallisesti tai ryhmän sisällä tapahtuvaa kiusaamista ei ole saatu loppumaan. Voit ottaa yhteyden seuran / järjestön vastuuhenkilöön tai seuran / järjestön hallintoon tai esimerkiksi valmentajan / ohjaajan esihenkilöön. Voitte keskustella yhdessä, miten lapsesi kohtaamaan epäasialliseen käytökseen olisi parasta puuttua. Seuralla / järjestöllä on vastuu puuttua kiusaamiseen, väkivaltaan, häirintään ja kaikkeen epäasialliseen käytökseen seurassaan / järjestössään. Seuroille / järjestöille voi myös vinkata Et ole yksin -palvelun materiaalipankista löytyvistä puuttumisen ohjeista.
Asiassa tulee kuulla kaikkia osapuolia
Seuran / järjestön tulee kuulla asiassa kaikkia osapuolia. Varmista, että asiaa selvitettäessä myös lapsia ja heidän mielipidettään kuullaan. Lapsella on oikeus tulla kuulluksi häntä koskevassa päätöksenteossa ja lapselle tulee antaa mahdollisuus korjata käyttäytymistään, jos hän on toiminut väärin. Lapselle on tärkeää kertoa, että minkälaista käytöstä häneltä odotetaan jatkossa ja mikä käytöksessä oli väärin. Sinulla on huoltajana oikeus olla mukana alaikäisen kuulemisessa.
Usein tilanteet selviävät juttelemalla. Voit pyytää lisäksi kasvokkaista tapaamista valmentajan / ohjaajan ja muiden asiaan liittyvien henkilöiden kanssa. Usein ristiriitatilanteessa on hyvä pyytää puolueetonta osapuolta mukaan tapaamiseen, jotta asiaan saadaan ulkopuolinen näkökulma mukaan.
Voit pyytää seuraa / järjestöä kertomaan toimintaperiaatteistaan tapaamisessa. Jokaisen lasten ja nuorten kanssa toimivan aikuisen tulee olla selvillä seuran / järjestön säännöistä ja toimintaperiaatteista. Jokaisella lapsella on oikeus kunnioittavaan kohteluun ja turvalliseen harrastusympäristöön. Jokaista ristiriitatilannetta selvitettäessä on pidettävä etusijalla lapsen etu. Tapaamisesta ja siitä, mitä on sovittu, on hyvä pyytää kirjallinen yhteenveto, jotta väärinymmärryksiltä vältyttäisiin myöhemmin.
Jos asia ei ratkea seurassa / järjestössä, niin neuvoa voi kysyä myös lajiliitosta, liikunnan aluejärjestöstä / kattojärjestöstä. Usealla lajiliitolla / kattojärjestöllä on asiaan liittyen omat yhteyshenkilöt. Et ole yksin -palvelu voi auttaa sinua selvittämään oikean yhteyshenkilön lajiliitosta / kattojärjestöstä.
Urheilun eettisistä rikkomuksista voi ilmoittaa myös Suekin ILMO-palveluun.
Älä jää asian kanssa yksin. Et ole yksin -palvelu tarjoaa tarvittaessa keskusteluapua.
